Vanha toimistokone on maannut nurkassa seitsemän vuotta, nähnyt pakkaset ja helteet.
Se on Compac Deskpro, jossa on Windows98 ja kaikki Suomalaisen Matkaoppaan toimistoon saapuneet sähköpostiviestit vuosilta 2001-2006.
Outlook Express oli tuolloin kiinteästi tietokonekohtainen sähköpostiohjelma, eli saapuvat meilit piti imuroida koneeseen, ja siellä ne ovat edelleen. Niitä ei missään muualla olekaan, joten ainoa keino palata ajassa taaksepäin on avata pölyinen kone ja ruveta selaamaan.
Löysin vanhoja keskusteluja, tilauksia, tiedonantoja ja muuta mielenkiintoista.
Yksi viesti herätti huomioni, ja julkaisen sen tässä.
Kun elämme Wikileaksin ja Snowdenin aikaa, ehkäpä yksi vuoto on sallittu myös matkaoppaiden maailmasta.
Viesti on vuoden 2002 joulukuulta.
Suomen johtava dekkarikirjailija Ilkka Remes on saanut palautetta allekirjoittaneelta.
Remes voisi saada samanlaiset kehut lukijoiltaan: jokavuotinen dekkari on aivan rautaista tekstiä, ja millä tarkkuudella! Olen Remeksen kirjojen suurkuluttaja, ja dekkarikirjailijalla rima on kunnioitettavan korkealla.
Matkaopaskirjat ovat dekkarin rinnakkaistuote. Missä dekkari kuljettaa lukijaa mielikuvituksen siivin seikkailuissa kaupungeissa tai maaseudulla, matkaopaskirja kuljettaa lukijaa samoissa maisemissa mutta opastaen ja kädestä pitäen.
Hyvä dekkarikirjailija, Ilkka Remes, Dan Brown tai kuka tahansa asiansa osaava tekijä joutuu, pakon edessä, selvittämään maantiedon alkeet ennen kuin sijoittaa kirjan henkilögalleriansa maantieteellisiin asemiin. On tiedettävä, miten paikat sijoittuvat ja miten niiden välillä liikutaan.
Siihen tarvitaan matkaopaskirjoja, jotka kertovat kokonaisukuvan kaupungista tai maasta. Ei uutisvirta pysty kuvailemaan paikkoja sillä tarkkuudella kuin hyvä matkaopaskirja.
Hyvä matkaopaskirja on siten työkalu kirjailijalle, joka joutuu suunnittelemaan päähenkilöiden kulkureitit tarinan edetessä kaupungeissa, minne kirjailija tapahtumat sitten sijoittaakaan.
Ennen kuin lukija voi kuvitella sielunsa silmillä romaanin tapahtumia, on kirjailijan selvitettävä paikalliset kuviot ensin: mitä missäkin on. Eipä ihme, että dekkarikirjailijan käsissä matkaopaskirjat kuluvat!
* * *
Minulla on merkillinen yhteensattuma dekkarikirjailija Ilkka Remeksen kanssa.
Olin aikoinaan Brysselissä käymässä, hyvän ystäväni Riston kodissa. Siihen aikaan en ollut avannut ensimmäistäkään Remestä enkä siten tiennyt kirjailijasta enkä kirjoista mitään.
Ystäväni kehui Remeksen kirjaa Karjalan lunnaat (ilmestyi 1998) ja niinpä tartuin eepokseen ja avasin sen, sattumanvaraisesti, sivulta 18.
Siinä luki:
Sandron Kulman eteen Kolmannelle linjalle pysähtyi hopeanvärinen Opel Omega, jonka rekisterilaatat olivat kuraantuneet umpeen. Ratin takaa nousi parrakas, tummia silmälaseja käyttävä mies, joka käveli määrätietoisin, mutta kiireettömin askelin Pub Sirdien viereisestä porttikäytävästä sisään.
Minä, kirjan ensimmäistä kertaa käteen ottanut, asuin siihen aikaan Helsingin Kalliossa, Kolmannella linjalla, käyden joka aamu Sandron Kulmassa aamukahvilla lukemassa päivän lehdet.
Asuntoni, Kolmas Linja 20 B 25, oli suoraan Pub Sirdietä vastapäätä, ja kun asunnossa oli vain yksi ikkuna, katsoin joka päivä ikkunasta ulos maisemaa, jossa näkyi Pub Sirdie ja sen viereinen porttikäytävä.
Usein katselin ihmisiä, jotka kävelivät määrätietoisin, mutta kiireettömin askelin Pub Sirdien viereisestä porttikäytävästä sisään.
On vaikea kuvailla sitä tunnetta, mikä syntyy tässä tilanteessa: avaat kirjan ensimmäistä kertaa ja luet ikään kuin olisit itse kirjoittanut tekstin, omasta kokemuspiiristäsi!
Tämän tarinan viestitin vuonna 2002 kirjailijalle, ja sitä seurannut palaute on yllä. On itsestään selvää, että lukijana voin täysin eläytyä Ilkka Remeksen näkemykseen, että todellisen elämän, jota matkaopaskirjatkin heijastavat, siirtäminen myös dekkareihin, on tärkeä osa kirjailijan työtä.
Markus Lehtipuu
Suomalaisen Matkaoppaan perustajajäsen ja tuottaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti