Kun hotellit hylkäsivät paperin
Minä astun hotelliin ja pyydän esitettä.
Katsoppas, kun kehitys kehittyy ja amerikkalaiset fourseasonit ja marriottit ostelevat hotelleja ympäri maailmaa, isot aulat ja muhkeat noutopöydät, ovimiehet avaavat ovia ja korkokengissä sipsuttavat neitokaiset tervehtivät ja osoittavat vessaa väärään suuntaan.
Minun tehtäväni on kuitenkin etsiä kaikkien bellboy-tiskien, congierce-pöytien ja tourdesk-osastojen joukosta vastaanotto, pyytää hotellin esite, käyntikortti ja mahdollisesti pressikitti ja lähteä tutkimaan hotellin palveluja, jotta voin niistä kirjoittaa, kuten jokainen matkailutoimittaja tekee työkseen. Tai jos olisin Matti Menninkäinen tai Keijo Kottarainen, hakisin infoa kaveripiirilleni tai suomalaisen expat-yhteisön illanvietolle tai taustaa blogikirjoitukselle. Sanalla sanoen, tarvitsen sen brosyyrin, please.
– No sir, meillä ei ole. Kaikki on netissä.
Aha.
Ja onkos teillä wifi?
– Yes sir, voitte ostaa tällaisen 24 tunnin paketin, jonka voi kätevästi maksaa luottokortilla, vain 9 taalaa, 99 senttiä plus vero ja palvelumaksu.
– Jos olette asukas.
No en ole, halusin vain sen esitteen, jotta voisin nähdä mikä tämän hotellin nimi on. Onkos teillä tässä aulassa sellainen nettikone, jolla voisin päästä sinne teidän kotisivulle?
– Yes sir, business centremme on tuolla oikealla, palveluhinnastomme on netissä.
Mutta onko teillä minkäänlaista käyntikorttia tai painettua paperia, missä olisi tämän hotellin nimi, osoite ja puhelinnumero?
– Unfortunately, sir, käyntikorttimme on juuri kirjapainossa, mutta meillä on tällainen pieni taksiohje, jossa on hotellin nimi ja ajo-ohje paikallisella kielellä.
Mutta tässähän ei ole edes teidän nettiosoitetta. Voisitteko ystävällisesti kirjoittaa sen kotisivunne siihen kulmaan.
– Certainly, sir.
Vähän epäselvä käsiala, voinko vielä tarkistaa, onko tuo g vai q tuossa?
– Se on r, sir.
Kiitos.
* * *
Ei ole kyse muutamasta massiivisen upeasta, järisyttävän isosta ja tyylikkään hemmottelevasta jenkkiomisteisesta luksushotellista, jolta puuttuu esite ja käyntikortti kauniaisen kokoisesta aulasta ja sen guggenheimin kokoisesta vastaanotosta.
Kaikista viiden tähden hotelleista puuttuu nykyään esite. Se hiton esite, jossa on hotellin nimi, osoite ja puhelinnumero. Kiitos.
Kun amerikkalainen CEO jossakin Manhattanin toimistossaan tekee niitä päätöksiään, hän päättää, että kaikki on netissä, kun se on niin hiton trendikästä ja tätäpäivää ja se säästää luontoa ja hiilijalanjälkeä, kun esitteitä ei enää paineta uusiutuvalle, metsästä haetulle paperimassalle vaan hiilivoimalan sähköllä voi pyörittää tietokoneohjelmaa, joka ei vastaa, koska Windows7 on taas jumissa.
* * *
Eli siis nettiin, koska kaikki on netissä.
Okei, hiltton piste com… alkumusiikit, palmurannat, photoshopatut kuvat ja klik. Tuolta hotelli.
Atlanta, Boston, Cincinnati… mitä hittoa? Mistä mä löydän Bangkokin?
Ahaa, Asia-Pacific. Sinne… Chengdu, Chongqing, Guangzhou… vottövak.
Ahaa, Thaimaa, klik, Bangkok, klik.
Ja mitäs sitten… Bangrak, Pratunam, Ratchaprasong, mikä hitto se hotelli nyt oli. Klik, ei, klik, ei, klik…
Kun vihdoin se oikea hotelli löytyy, eteen avautuu massiivinen valikko, kuvia ravintolasta ja hymyileviä kasvokuvia.
Ensimmäiseksi haluat tietää, kuinka monta huonetta hotellissa on. Klikkaat Rooms.
Joudut varaussivustolle. Klikkaat takaisin. Sivua ei voi näyttää. Aloitat alusta. Windows7 sanoo: (Ei vastaa).
Löydät sattumalta hotellin sivun uudestaan ja et vieläkään tiedä kuinka monta huonetta hotellissa on. Kokeilet ”Accommodation”.
Bingo! Pääsit perille. Deluxe suites. Ei, mikä olisi normaali huone? Standard room? Ei, ilmeisesti Manhattanin CEO päätti, ettei meijjjän hotellissa ole standardihuoneita. Edullisin huone on deluxe.
Mutta kotisivuilta ei vieläkään ole löytynyt huoneiden lukumäärää.
Katsot kaikki valikot. Ei mitään. Vihdoin löydät sanan Hotel Features, jossa on pdf-muodossa faktat hotellista. Ehkä tuolta saa vastauksen siihen, mikä hotellin nimi on ja kuinka monta fokin huonetta siinä on.
Klik.
(Ei vastaa)
